Naprapaattisi

Kuka minä olen?

Hei, nimeni on Sonja!

Olen keväällä 2018 valmistunut naprapaatti. Naprapaatiksi valmistuin Kaakkois-Suomen Ammattikorkeakoulusta Kotkasta, jossa onkin Suomen ainoa naprapaattikoulutus. 

Olen syntyjäni Alahärmäläinen, mutta ennen opiskelujani asuin Vaasassa 6 vuotta. Aiemmalta koulutukseltani olen matkailun restonomi, joten asiakaspalvelu on tullut tutuksi, ala vain vaihtui sillä terveysala kiinnosti enemmän. Tässä työssä on hienoa nähdä työnsä tuloksen ja asiakkaiden tyytyväisyyden. Oma taustani terveysalalta koulun lisäksi painottuu omaan harrastamiseen. Nuorena harrastin yleisurheilua päälajina pikajuoksu sekä olen myös kilpaillut tyttöjen SM-tasolla painissa. Nykypäivänä harrastan monipuolisesti liikuntaa sekä kuntosalia. 

Terapeuttina olen rauhallinen ja empaattinen. Asiakasta on tärkeä kuunnella sillä usein jo alkuhaastattelusta pystytään paikantamaan ongelman ydin. Pyrin aina yksilölliseen hoitoon ja ohjaukseen asiakkaan toiveita ja rajoitteita kuunnellen. 

Palvelen asiakkaitani niin suomeksi, englanniksi kuin ruotsiksi. 


Luo kotisivut ilmaiseksi!